KYYNEL M7 ver1





Varsinaisen kyynel vastaanottimen synty riippui säätökondensaattorista. Vain kunnollinen säätökondensaattori takasi stabiilin vastaanottimen. Holger Jalander mainitsee esitelmässään, jonka hän piti Kulosaaren Kasinolla 1.9.1993:

" Kun nyt pystyttiin itse valmistamaan säätökondensaattorit syntyi vastaanotinkin nopeasti."

Vastaanotin malli M7 rakennettiin peltikoteloon. Sen vesitiiveys ei ollut mallin M4 veroinen. Lähettimen "kultamuna" sijoittaa laite täysin tiiviiseen valualumiinikoteloon ei tullutkaan kysymykseen tässä ratkaisussa. Ilmeisesti syynä oli vastaanottimen nuppien, kytkimien. liittimien ja asteikon aiheuttama huono tiiveys.

Vastaanottimen rakenne säilyi putkitukseltaan koko sodan ajan samanlaisena, mutta virtapiirit kokivat pienehköjä muutoksia. Putkina käytettiin D-sarjan teräsputkia: HF-pentodeja  DF11 ja pääteasteessa kaksoistriodia DDD11 siis samaa, joka oli käytössä myös mallissa M4.

Versio 1:ssa virityspiirin kela oli vaihdettavaa mallia ja taajuuden säädön asteikkoikkunat oli sijoitettu vierekkäin samankokoisilla ikkunoilla. Tämä lienee ollut varsinainen prototyyppi.

Vastaanotin oli kooltaan suunnilleen saman kokoinen kuin lähetin M4 eli (k)12 cm x (s)5,5 cm x (l)15 cm. Kannessa oli kaksi säätönuppia, joista toisesta säädettiin taajuutta ja toisesta herkkyyttä (takaisinkytkentää). Lisäksi siinä oli hehkuvirtapiirin ON/EI-kytkin, antenniliitännän kaksi banaani-liitintä, kuulokkeiden banaanikoskettimet, viritysasteikon ikkuna ja kiinteästi asennettu paristojen liitäntäkaapeli.


Muut arvot olivat:

-taajuusalue: 3500 kHz - 6000 kHz
-hehkuvirta:    150 mA (1,5 V)
-anodivirta:    5 mA (120 V)
-putket    :    2 kpl DF11 ja 1 kpl DDD11
-antenni:    pituus noin 40 m ( 10 eri pituutta), punosjohdinta tai kumipäällysteistä johtoa, pituus säädettävissä metrin välein erikoisilla hylsymallisilla lyhennyskappaleilla
-kuulokkeet:    sähkömagneettiset kuulokkeet, jotka kiinnitettiin korville nahkahihnoilla