star.htm

SAKSALAISTA SOTILASRADIOTEKNIIKKAA

HELLSCHREIBER-kenttäkaukokirjoitin vuodelta 1940. Valmistaja Siemens & Halske

	Hellschreiber-kenttäkaukokirjoittimen kehitti saksalainen Rudolf Hell (s. 1901 Eggemuehel, Bavaria). Varmana ja melko yksinkertaisena viestilaitteena sen käyttö toisessa maailmansodassa vakiintui Saksan ja sen liittolaisten armeijoissa nopeasti. Se oli rakenteeltaan hyvin kenttäkelpoinen ja toimintavarma myös huonoilla lankayhteyksillä. Sen rakenne salli käyttää sitä kaksi- ja yksilankayhteyksillä sekä radioteitse. Kirjoitin kytkettiin silloin sekä radiolähettimeen että vastaanottimeen.
	Kenttäkaukokirjoittimessa oli lähetin- ja vastaanotinosa. Viesti lähetettiin painamalla lähettimen kirjoitusnäppäimiä, jolloin sekä oman, että vasta-aseman vastaanotin merkitsi sen paperinauhalle. Paperinauhalle tullut viesti liimattiin sopivan pituisina palasina viestilomakkeelle ja toimitettiin vastaanottajalle. Yhteyden kantomatka riippui yhdysjohtojen vaimennuksesta, joksi sallittiin maksimissaan 5 Neperiä. Verrattuna puhelinyhteyteen kantomatka oli noin kaksinkertainen. Kirjoitusnopeus oli hitaampaa kuin normaalilla kaukokirjoittimella, jolla päästiin jopa 428 merkin minuuttinopeuteen Hellin yltäessä 150 merkkiin /min eli 2,5 merkkiä/s.
	Hellin käyttövoimana käytettiin 12 V/ min 40 Ah akkua tai verkkotasasuuntaajaa. Mekaanisen käyttövoiman koneistolle antoi laitteen vasemmalla puolella oleva 3600 r/min pyörivä moottorigeneraattori, josta saatiin sekä mekaaninen käyttövoima että koneiston tarvitsemat 12 V ja 165 V käyttöjännitteet neljälle RV 12 P 4000 radioputkelle. Yhteys aloitettiin tahdistamalla keskenään yhteydessä olevat kirjoittimet painamalla näppäimistön oikeassa reunassa olevaa punaisella merkittyä tahdistusnäppäintä. Lähetettävä merkki syntyi, kun näppäimistön takana oleva kosketinvalssi pyörähti yhden kierroksen ja kutakin merkkiä vastaava virtasykäysjono muodostui kosketinkärjen katkoessa virtaa. Merkin antaminen kesti 0,4 s, jonka jälkeen kaikki näppäimet lukittuivat hetkeksi, jolla estettiin kahden näppäimen samanaikainen painaminen. Heti tämän jälkeen lukitus avautui ja uusi näppäinpainallus tuli mahdolliseksi. Kirjoittaminen oli siis suoritettava tietyllä rytmillä. Vastaanotossa merkit "naputettiin" kahdessa kerroksessa paperinauhalle, jota näppäimistön alapuolella olevassa kasetissa oli kaksi 250 m rullaa. Virtasykäykset johdettiin sähkömagneettiin, jonka ankkuri liikkui sykäysten tahdissa. Ankkuriin oli kiinnitetty terä, joka painoi paperinauhaa samassa tahdissa kirjoitinrullaa vasten. Alustaan kiinnitetyssä värirullavivussa pyöri värirulla, joka kosketti kevyesti kahdella kohokierteellä varustettua kirjoitinrullaa antaen sille värin. Ankkurin painalluksesta kohokierteet koskettavat paperia kumpikin yhdestä ainoasta pisteestä. Kun rulla pyörii, siirtyi tämä piste edestä taakse poikittain paperinauhaan nähden, niin että kirjoitusrullan puolen kierroksen aikana syntyi kaksi alakkain olevaa poikkiviivaa. Kirjoitinrullan pyörähtäessä puoli kierrosta, ehti paperi kulkea viivan leveyden verran. Seuraava viiva painautui edellisen rinnalle, niin että viiden yhteen kuuluvan viivan jälkeen täysilevyinen kirjainmerkki näkyi kokonaisena paperilla kaksi kertaa alakkain. Mikäli tahdistusnopeus ei ollut oikea, kirjoitus kallistui ylös- tai alaspäin vinoon. Mutta tässäkin tapauksessa tekstin luku oli mahdollista, koska merkit toistettiin kahdessa kerroksessa ja ainakin toinen merkeistä oli aina luettavissa. Tahdistusta voitiin säätää kiertämällä sähkömoottorin keskipakoissäädintä.
	Näppäimistön yläpuolella sijaitsi ns. lisäkoje, joka sisälsi äänijaksogeneraattorin eli putkivärähtelijän (900j/s), vastaanottovahvistimen ja säätölaitteen. Lisäkojeen etuseinässä oli mittari, äänisuotimen kytkin, voimakkuussäädin, vasta-aseman kytkinruuvit, koskettimet kenttäpuhelimelle, radiovastaanottimelle, kuuntelukoskettimet, virtalähteen pistokkeet,12-reikäinen kosketin, maadoitusruuvi, tarkistuslamppu ja pääkytkin. Mittarissa oli painonappi, jota painamalla voitiin mitata sekä käyttöjännite että anodijännite. Äänijaksogeneraattori kehitti 900-jaksoista vaihtovirtavärähtelyä. Merkkejä lähetettäessä katkottiin tätä värähtelyä näppäinten kosketinvalssien avulla kutakin näppäinmerkkiä vastaavaksi sykäyssarjoiksi, joka siirtyi johdinta tai radiotietä pitkin vasta-aseman vastaanottimeen. Vastaanottovahvistimen etuasteessa vahvistettiin omasta ja vasta-aseman lähettimestä tuleva äänijakso ja tasasuunnattiin se kahdella kuivatasasuuntaajalla. Näin saaduilla tasavirtasykäyksillä ohjattiin pääteasteen putkea, jonka anodivirta herätti vastaanottimen magneetin. Moottorigeneraattorin kierrosluku pidettiin vakiona säätöputken avulla. Ellei käyntinopeus ollut oikea, aiheuttivat keskipakoissäätäjän ohjaamat koskettimet säätöputken kytkennässä muutoksia joko suurentaen tai pienentäen putken anodivirtaa. Kun sama anodivirta kulki myös moottorin käämin läpi, muuttui kierrosluku vastaavasti. Lisäkojeen kansilevyyn oli upotettu 6A sulake ja neljä putkea, kaikki mallia RV 12 P 4000. Ne olivat: värähdinputki, säätöputki, pääteputki ja etuvahvistinputki. Putken rakenne on erikoinen. Se työnnettiin alhaalta päin kantaansa ja varsinaiset kontaktinastat sijaitsivat säteittäisesti bakelliitistä valmistetusta tyvessä. Putki oli suojattu lisäksi rei'itettyyn alumiinihylsyyn. Sulakkeen yläpuolella oli vaihtokytkin: akku-verkkotasasuuntaaja. Hellin kytkentäkaavio.
	Kenttäkaukokirjoittimen luotettavan toiminnan kannalta oli oleellista, että koneisto pidettiin kuivana, puhtaana sekä hyvin öljyttynä. Huolto-ohjeen mukaan puhdistus ja voitelu oli tehtävä noin 100 käyttötunnin ja vähintään neljän viikon välein. Tällöin kone oli purettava jossain määrin. Avattavat ruuvit oli merkitty punaisella renkaalla. Puhdistuksessa koneisto pyyhittiin hieman petrolilla kostutetulla rievulla ja pölysiveltimellä. Puhdistettu koneisto voideltiin sen jälkeen kaukokirjoitinöljyllä käyttäen ohutta teräslankaa rasvapillinä. Rakenteen yksinkertaisuudesta ja lujuudesta johtuen oikealla tavalla huollettuna koneen vikaantumista tapahtui hyvin harvoin. Useimmiten esiintyneet häiriöt johtuivatkin huolimattomasta tai asiantuntemattomasta käytöstä. Hell-kenttäkaukokirjoitin painoi ilman virtalähteitä noin 25 kg ja sen mitat olivat: korkeus 455 mm, leveys 390 mm ja syvyys 240 mm. Kojelaatikko oli varustettu kantohihnoilla ja selkäpehmikkeella.

Takaisin pääsivulle