Pervitin oli Saksassa kehitetty valmiste

PERVITIN, Saksalainen ihmepilleri

Otos dioraamasta, jonka "rustasin" joskus nuorempana. Siinä on saksalainen 30 mm ilmatorjunta-aseman miehet ruokatauolla.
Mahtavatkohan pojat olla pikku "pervitiineissä"?

Pervitin oli Saksassa toisen maailmansodan aikana kehitetty lääkevalmiste. Se antoi käyttäjälleen "leijonan mielen ja härän voimat". Sitä käytettiin, kun tiedossa oli ihmisruumiin kyvyt ylittävät tehtävät.

Pervitin toi voimaa ja sisua selviytyä kaikkein vaikeimmista tilanteista. Sota-aikana siitä sanottiin, että se on ihmepilleri olematta kuitenkaan huumausaine. Sen uskottiin kuuluvan samaan "viattomaan" ryhmään kuin tupakan tai kahvin. Sen piristävä vaikutus oli kuitenkin vertaansa vailla.

Saksan natsi-armeijan vyöryessä 40-luvun alussa itään, tärkein tavoite oli voima, liike ja murskaaminen. Yli-inhimillisiä ponnisteluja , säälimättömyyttä ja uhrauksia vaadittiin puhtaan arjalaisen rodun elintilan -"Lebensraum oder Niedergang"- taistelussa ja bolsevismin tuhoamisessa. Tuossa sodassa vain vahvemmalla oli oikeus jäädä eloon ja heikompien rotujen kohtalona oli hävitä. Vahvemmuuden edellytyksenä oli voimantunne, jota ihmisruumis ei olisi voinut normaaliolosuhteissa tuntea.

Saksalainen tiede kehitti ongelmaan puhtaasti lääketieteeseen perustuvan ratkaisun. Se tuotti sotilaille 'ihmeaineen', jota kutsuttiin nimellä "Pervitin". Valmiste oli aivan uusi ja tarjosi paljon tehokkaamman tuloksen kuin ammoisista ajoista lähtien sotilaiden psyykelääkkeenä käyttämän alkoholin.

Kun neuvostojoukot rohkaistiin pelottomiin hyökkäyksiin vodkalla, saksalaisille lääketiede tarjosi ihmepillerin. Siinä missä venäläinen viina vei mieheltä harkintakyvyn, kurin, kunnon ja lopulta jalatkin alta, oli saksalaisen Pervitinin määrä tarjota rohkeutta ja fyysistä kestävyyttä ilman, että harkintakyky sekosi.

Lääketieteen käyttö sotilaiden rohkaisussa ei ole ollut uutta. Tiedetään, ainakin venäjällä käytetyn morfiinia joitain yksittäisiä kertoja sisällissodassa 1918-20.

Miten Pervitin syntyi?

Jo vuosia ennen sotaa saksalaisista apteekeista oli saatavana lääkeainetta nimeltään "Ephedrin". Aineen vaikutus oli suunnilleen sama kuin vahvalla kahvilla. Uneliaisuus ja ja muut väsymisilmiöt katosivat, ajattelu tuntui luistavan paremmin, eikä sivuvaikutuksia tuntunut ilmenevän.

Eräs saksalainen tutkija otti lähtökohdakseen Epherdrinin ja alkoi kärsivällisesti kokeilla sen eri variaatioilla. Koekaniineina hän käytti paria kissaa, jotka kuukausien mittaan saivat kokeilla noin sataa aineyhdistelmää. Kissat eivät tulleet kokeiluista juuri miksikään. Lopulta tutkija päätyi yhdistelmään, joka sisälsi i-Phelyl2-Methylaminopropaania. Tutkijan odotellessa tuloksia, alkoi tarhasta kuulua hurjaa meteliä!. Tilannetta tarkasteltaessa todettiin toisen kissoista olevan sanoinkuvaamattoman innon vallassa, juosten sananmukaisesti pitkin seiniä ja toisenkin kieppuessa häkin höylälastujen seassa kuin väkkärän. Tilanne oli naurettava, mutta kissoissa riitti puhtia, vielä illallakin ne olivat kuin "elohopeaa". Huomattiin, että uusi Phenadrin-yhdistelmä omasi juuri sellaisia ominaisuuksia, kuin mitä oli lähdetty hakemaan!

Mutta kissa on kissa ja ihminen on ihminen. Miten aine siis vaikuttaisi ihmisessä? Kelpo tohtorimme jakoi uuden annoksen kolmeen osaan, joista kuhunkin tuli yksi neljässadasosa grammaa; yhden hän nielaisi itse, toisen hän antoi assistentilleen ja kolmannen pisti omaan taskuunsa.

Ilta oli pitkällä ja oli kotiinlähdön aika. Jo kotiovella tohtoristamme tuntui, vaikkakin oli harvapuheinen mies, että hänellä oli rouvalleen tavattomasti puhumista. Päivän kokeet hän selosti lennokkaasti ja hauskasti, ehdottaen lopuksi, että rouvakin nauttisi satsin uutta ihmeainetta. Pian myös rouva oli yhtä puhelias ja henkevä! Ilta oli hauska ja muistorikas. Aamuyöstä he päättivät panna maaten, mutta se oli toivotonta. Molemmat kun suorastaan kiehuivat vireyttä ja tarmoa. Sekuntiakaan nukkumatta tohtori asteli seuraavana aamuna töihinsä kissojensa pariin kovasti pirteänä poikana. Hänen apulaisensa oli kokenut samaa. Myöhemmin todettiin, että niin kissat kuin ihmisetkin olivat saaneet annoksen, joka oli noin 13-kertaa liian suuri, mutta erehdyshän ei tietenkään muuttanut asiaa enää miksikään.

"Sisupilleri" oli siis keksitty. Se sai tieteelliseksi nimekseen "Pervitin". Saksassa sitä nimitettiin "Weck-Aminíksi"- eli herättäjä Aminiksi. Sitä ei pidetty huumausaineena, vaan samoihin "viattomiin myrkkyihin" kuuluvaksi kuin tupakka ja kahvi. Sen vaikutuksen uskottiin perustuvan siihen, että se ikään kuin herättää oikealla tavalla kaikki ihmisruumiissa piilevät voimavarat ja sen vaikutus kestää kauan ...aina jopa 12 tuntia. Aineen nauttijan ei todettu kärsivän myöskään krapulasta.
Lääkkeen mahtavista vaikutuksista huolimatta tajuttiin, ettei sitä voitaisi milloinkaan myydä reseptivapaasti. Vaikka se poisti väsymyksen, se ei poistanut väsymyksen syytä. Käyttäjälleen seikka olisi ollut ennen pitkää kohtalokas. Lääke ei voi milloinkaan korvata luonnollista lepoa ja lopulta sen käyttäjä olisi ajautunut hulluuteen.

Myös Suomessa tiedetään käytetyn Pervitiiniä sotatoimissa, ainakin kaukopartiotoiminnassa kun ihmisen oli venyttävä yli fyysisten ominaisuuksiensa. Ainetta saatuaan ja tehtävänsä tehtyään, miesten kerrotaan nukkuneen useita vuorokausia.

Suomessa valmistettiin Pervitin-pulveria. Se oli kuitenkin särkylääke, eikä sisältänyt samoja piristeitä kuin alkuperäinen, tablettina nautittava Pervitin. Itsekin muistan saaneeni Pervitiiniä lapsena. Muistan hyvin kun tuota lääkettä oli 50-luvun alkupuolella kamarin kirjoituspöydän kaapissa. Sitä otettiin kun oltiin oikein kipeinä. Kaapin kätköistä kaivettiin pulveri, josta veitsen kärjellä otettiin hitunen ja sekoitettiin sitten kuumaan veteen. Jos se ei auttanut "peri hauta" . Ja auttoihan se!. Ja tosi pahan makuista se ainakin oli.

Kirjoitelman alkuosan lähteenä on käytetty vuonna 1941 julkaistusta "Hakkapeliitta"-lehden artikkelia, sivut 461-463.