TIETOJA SUOMESSA KÄYTETYISTÄ SODANAIKAISISTA SOTILASRADIOISTA

Artikkeliin on koottu tietoja Suomen armeijan sota-aikaisista kenttäradioista. Tiedot ovat vielä monin osin epätäydellisiä, mutta täydennän niitä pikkuhiljaa. Laitteita ei ole myöskään lueteltu missään erityisessä ikä- tai muussa järjestyksessä. Lähdetiedot on ilmoitettu lopussa.

Merkinnöistä:

• B-radio armeijakunnan, divisioonan ja rykmentin kenttäradio
• C-radio jalkaväen rykmentti- ja pataljoonaportaiden kenttäradio
• D-radio tykistön tulenjohtoradio
• K-radio komppaniaradio
  
• V viestiväline
• R radio
• L liikennevastaanotin
• H Helvar
• K ASA
• Viides kirjain ilmaisee modifikaation (A, B, C jne)
• P kenttäpuhelin
• T Tartu Telefonivabrik

VRLK = Viestiväline, Radio, Liikennevastaanotin, ASA

Hellberg, CD-Radio P-12-10. Lähetin-vastaanotin, lähetysteho 1 - 1,5 W. Taajuusalue 3000 - 5000 kHz (100 - 50 m). Puhelähetys A3 ja sähkötys A1.  Putket,   vastaanotin: sj-vahvistin 1B4, ilmaisin 1B4, välitaajuusputki 1B4, sekoittaja 1A6, pj-pääteputki 1B4. Lähetin: ohjainputki 1B4, modulaattoriputket 2 kpl 1B4, pääteputki 33. Laite sijoitettu kolmeen kantohihnoilla varustettuun, selässä kannettavaan laatikkoon. Kojeistolaatikossa oli lähetin putkineen, vastaanotin putkineen, kuulokkeet, mikrofooni ja sähkötysavain. Paristolaatikossa olivat lähettimen ja vastaanottimen yhteiset virtalähteet, sauva- ja heittoantennit, 2 kpl heittopainoja, 2 kpl heittonarut ja -kelat, kiinteä paristokaapeli, työkalupussi, jossa ottimet, pihdit ja ruuvitaltta, varaputket 1 kpl 33, 1 kpl 1A6 ja 2 kpl 1B4. Kolmanteen eli generaattorilaatikkoon oli sijoitettu kampigeneraattori, suodatinlaitteet, kiinteä virtajohdin ja jännitemittari. Anodiparisto 2 x 60 V ja hehkuakku 2 x 1,5 V tai 2 V / 30Ah.   Kampigeneraattori tuotti kierrettäessä 2-3 V hehkujännitteen ja 180-200V:n anodijännitteen. Laitteessa oli rele joka kytki jännitteet automaattisesti kun veivausnopeus oli riittävä n. 100 kierr. / min. Laatikon päällä oleva jännitemittari osoitti, milloin jännite oli oikea ja tasainen.  Sähkötettäessä lähettimessä oleva hohtolamppu sai vastaanottimen kuulokkeissa aikaan soinnullisen äänen.

Käytettäessä radiota sauva-antenni kytkettiin kojelaatikon sivussa oleviin tukikiskoihin ja pistokkeella varustettu johdin yhdistettiin etulevyssä olevaan "Sauva-ant." koskettimeen. Mikäli sauva-antennin sijasta käytettiin heittoantennia,  se pyrittiin saamaan heittopainojen ja -narujen avulla mahdollisimman korkealle pystyasentoon. Heittoantenni yhdistettiin "Heitto-ant." koskettimeen. Vastapaino levitettiin maan pinnalle antennin alle ja yhdistettiin etulevyn alaosassa oikealla olevaan vastapainokoskettimeen. Kuusinapainen, paristolaatikkoon kiinteästi kytketty virtajohdin yhdistettiin etulevyn alaosassa oikealla olevaan kytkentälistaan. Kuulokkeet, mikrofooni ja sähkötysavain kytkettiin niin ikään omiin kytkentälistoihinsa. Ennen virran kytkemistä suoritettiin jännitteiden tarkastukset. Mittarin alapuolella oleva nuppi kierrettiin asentoon "120 V" ja luettiin mittarilta anodipariston jännite. Vastaavasti nupin asennolla  "2 V"   luettiin hehkujännite. Osoittimen tuli asettua merkityille kohdille asteikkoa.

Laitteen valmistusvuosi 1940-1941.

ASA, D-asema P-12-15, VRGK (A,B). Lähetin-vastaanotin, teho 1,5 - 2 W. Käytettiin lähinnä tykistön ja kranaatinheittimen tulenjohtoradiona. Hehkuparit 2 kpl VSBM 1,5 V tai kesällä 1 kpl VSBOD, anodiparistot 2 kpl VSB60B 60 V, puhelähetys A3, sähkötys A1, taajuusalue 4600 - 6600 kHz (62,4 - 45,4 m). Putket: lähettimen ohjainputki DF 22, päätevahvistin DLL 21, modulaattori DLL 21. Vastaanotin: sj-vahvistin   DF 22, sekoitin DK 21, välijakso DF 22, ilmaisija ja apuvärähtelijä DF 22, pt-vahvistin DF 22. Laitteen paino 15,7 kg, paristolaatikon paino 13,8 kg. Antennin pituus 10 m tai kaksi 10 m antennia yhdistettynä ns. pitkäksi antenniksi ja 5 m pitkä kaksijohtiminen vastapaino. Varma yhteysväli n 10 km. Radioon kuului kaksi kantamusta: koneistolaatikko ja paristolaatikko. Koneistolaatikon tavaratilassa säilytettiin etulevyyn kiinteästi yhdistettyä kuulopuhelinta, kuulokkeita ja paristolaatikon yhdistysjohtoa. Paristolaatikkoon oli sijoitettu: 2 kpl 1,5 V hehkuparia , 2 kpl 60 V anodiparistoa, 2 kpl heittoantennia, 2 kpl heittonarua keloineen, 2 kpl heittopainoa, 2 kpl vastapainoa ja työkalupussi.

Ensimmäinen D-radiotilaus tehtiin ASA:lta tammikuussa 1941. Tilausmäärä oli 300 laitetta ja toimitusaikataulu 50 kpl/kk. Koko määrä tuli toimittaa viimeistään kuuden kuukauden aikana tilauksesta. D-radiota tilattiin kaiken kaikkiaan 900 kpl vuosina 1941- 1943. Radioaseman hinta oli 15 100 mk + lvv 15% (vuoden 1943 rahassa, vastaa vuoden 1995 rahassa 12 352 mk).

P-12-15a oli edellistä vastaava, mutta sen lähettimen ulostuloa oli kasvatettu. Isompi teho saatiin aikaan suurentamalla pääteputken emissiota. Anodijännitettä ei siis nostettu. Laitetta oli tarkoitus käyttää kevyiden joukkojen radioasemana. Näitä laitteita valmistettiin 50 kpl.

ASA, C-asema, VRFK (A, B, C). Puhe- ja sähkötyslähetin-vastaanotin, teho 1,8 W CW:llä ja 1,5 W puheella. Taajuusalue 3000 - 6000 kHz (100 - 50 m). Herkkyys noin 2 uV. Anodijännite 180 V, anodiparisto sisälsi 3 kpl P-4-60 (60 V) tai 2 kpl P-4-90 (90 V) paristoa, hehkuparit 1,5 V, P-4-7a (uutena rinnan ja käytettyinä sarjassa).  Putket 1,4 V paristoputkia. Lähetin: ohjain DL 21, pääteputki Tungsram  DLL 21 (parempi kuin vastaava Philips), modulaattori DLL 21. Vastaanotin: sj.vahvistusputki DF 22, sekoitinputki DK 21, v.j. vahvistusputki DF 22, detektori ja 1. pj-vahvistusputki DBC 21, A1-oskillaattori DF 22 ja 2. p.j. vahvistusputki DF 22. Lähettimen hehkuvirta sähkötyksellä oli 0,25 A ja puheella 0,45 A. Anodivirta sähkötyksellä 35 mA ja puheella modulaatiosta riippuen 35 - 60 mA Vastaanottimen hehkuvirta sähkötyksellä 0,30 A ja puheella 0,25 A, anodivirta sähkötyksellä 9,5 mA ja puheella 9,0 mA. Paino: kojelaatikko 17 kg ja paristolaatikko 16 kg. Antenni: 11 m kumipäällysteinen lanka-antenni ja kaksi 5 m vastapainoa. Aseman varustukseen kuului lisäksi kojeistolaatikkoon sijoitettuna: kuulopuhelin, kuulokkeet, sähkötysavain, hehkuparit ja paristoliitäntäjohto. Paristo- ja tarvikelaatikossa oli: anodiparistot, antennit 2 kpl 11 m kumipäällysteinen johdin, vastapainot 2 kpl 5 m, heittonarut keloineen 2 kpl, heittopainot 2kpl, työkalupussi työkaluineen (2 ruuvimeisseliä ja 2 pihdit), varaputket 7 kpl ( 2 kpl DLL 21, 1 kpl DK 21, 2 kpl DF 22, 1 kpl DL 21 ja 1 kpl DBC 21).

Ensimmäinen mallikappale valmistui 2.3.1942. Laitetta alettiin kuitenkin valmistaa kaksikanavaisena. Valmistusmäärä noin 400 laitetta. Varma yhteysväli sähkötyksellä oli 40 km ja puheella 30 km heittoantennilla. Viiksiantennilla edullisissa olosuhteissa jopa satoja kilometrejä.

ASA, VRFK panssarivaunumuunnos 25.2.1944. VRFK-radioon suunniteltiin panssarivaunukäyttöä silmälläpitäen eräitä muutoksia:

• 1) Hehkujännite otetaan 12 V:n akusta, jonka -napa kytketään pysyvästi vaunun runkoon. Putkien katodit on tällöin irrotettava koneen rungosta. Etujännitteet otetaan -navan puolelle sijoitetusta hehkuvastuksesta.
• 2) Anodijännite muodostetaan joko muuttajalla 12 V:n akusta tai anodiparistosta.
• 3) Mikrofonivirta otetaan 12 V:n akusta etuvastuksella.
• 4) Apuvärähtelijäputki poistetaan ja tilalle kytketään DLL 21, joka toimii myös vaunupuhelinvahvistimena.
• 5) Vaunupuhelin ja vastaanotin kytketään etulevyn kytkimellä (ent. puhe/sähkötyskytkin), joko syöttämään neljää liittyjää tai yhtä viestittäjää ja kolmea liittyjää.
• 6) Viestittäjän kuunnellessa vastaanotinta täytyy muiden liittyjien voida mikrofonijohtoon liitetyn kytkimen avulla antaa summerimerkki viestittäjän kuulokkeisiin.
• 7) Vaunupuhelinta varten tehdään etulevyyn kolmeasentoinen, ruuvimeisselillä säädettävä voimakkuussäätö.
• 8) Modulaattorista kytketään pieni osa tehoa sopivan vaimennuksen kautta vaunupuhelinputken hilalle.
• 9) Vastaanotin varustetaan AVC:llä ja pienjaksopuolella olevalla voimakkuussäädöllä.
• 10) Vastaanottimen nauhaleveys suurennetaan +-20 kHz:ksi.
• 11) Antennin virityslaitteet muutetaan 2 m:n tankoantennille sopivaksi.
• 12) Asteikko- ja mittarivalaistus on jatkuvasti päällä.
• 13) Ericsonin kurkkumikrofonia käyttäen on neljiin kuulokkeisiin saatava 30 V:n jännite.
• 14) Neljille kuulokkeille on varattava liittymismahdollisuus. Viestittäjä liittyy suoraan pistokkeella kojeen etulevyyn ja muut erillisen rasian välityksellä.
• 15) Edellisessä kohdassa mainituista 3:sta liittyjästä 1 (vaunun johtaja) kytketään siten, että annon aikana tämä mikrofoni yhdessä viestittäjän mikrofonin kanssa anto-otto kytkimellä kytkeytyy modulaattoriin. Vaununjohtajan pistike merkitään erottuvaksi kahdesta muusta rasiassa olevasta pistikkeestä.
• 16) Paristojohto tuodaan pistokkeelta kojeistolaatikon etulevyyn.
• 17) Linjaliitäntäruuvit voidaan poistaa, jos tilantarve sen vaatii.
• 18) Muuttajan käynnistys järjestetään anto-otto kytkimellä ohjausrelettä käyttäen.
• 19) Kello voidaan poistaa.
• 20) Radio varustetaan rautaisella, kumisilla joustinlaitteilla, kehikkoon kiinnitettävällä laatikolla. Kehikko kiinnitetään uuttamalla vaunun seinään.

ASA, VRFK:n kampigeneraattori VSGRKA. Valmistaja Oy Srömberg AB. Veivausnopeus 100 kierr/min. 210 / 3 V, 0.04 / 2,2 A. Laite sisälsi kummallekin jännitteelle omat käämit ja kuristinkytkennät. Jännitteiden oikeaa suuruutta valvoi jänniterele. Suunniteltu 6.5.1944.

Laitteen dipoli-antenni ja vastapaino voitiin kelata kannessa oleviin pitimiin.

Alhaalla oleva laatikko on anodiparisto.

Helvarin valmistama "Kukkopilli" radiopuhelin.

ASA/HELVAR, VRKH, P-12-12u, lyhytaaltopuhelin, "Kukkopilli". "Sähkötys-" ja puheradio. Teho 0,3 W. Taajuusalue 33 - 43 MHz (9 - 7 m), messinkipellistä valmistettu numeroasteikko, jossa asteikkonumerot 0-20 eli yksi viivanväli vastasi noin 500 kHz.. Vastaanottimen herkkyys 10 uV. Yhteysväli n. 3 km. Putket: 1 kpl DDD 21 ja 1 kpl DLL 21. Samat putket toimivat sekä lähetyksessä että vastaanotossa. Perusosan muodosti itse värähtelevä, anodimoduloitu vuorovaiheoskillaattori (putki DDD 21) ja A-luokan modulaattori (putki Philips DLL 21). Sointusähkötyksellä modulaattoriputki toimi signaaligeneraattorina värähdellen taajuudella 800 - 1000 kHz. Vastaanotin muodostui edellä mainituista perusosista erikoisen vaihtokytkennän avulla. Tällöin toimi edellä mainittu osa super-regenaratiivisena ilmaisijana ja jälkimmäinen pienjaksovahvistimena. Virtalähteet: 1 kpl P-4-7a (hehku- ja mikrofonijännite) ja 1 kpl P-4-90 (90 v anodijännite-paristo). Virrankulutus: anodivirta 30 mA/85 V, vastaanottimella 10 mA/85 V. Hehkuvirta lähetyksessä n. 300 mA/1,4 V + mikrofonivirta ja vastaanotossa 200 mA /1,4 V. Sauva- (1/4-aaltoa) ja dipoli-antenni. Kotelon sisäpuolella oli pitimet 16 + 2 kpl a 27,5 cm pituiselle teräsputkiantennille, joista tankoantenni tai dipoliantenni koottiin..   Antenni viritettiin sen pituutta muuttamalla. Vastapainona 2 metrin kumieristeinen kaapeli, jota käytettiin tankoantennilla. Dipoli-antenni käsitti 12 m syöttöjohdon ja dipoli-istukan, johon sovitettiin toistensa jatkeille 2 tankoantennia. Dipoli viritettiin samoin kuin tankoantenni. Radio varustettiin 2 x 100 ohmin " nahkahihnakuulokkeilla" (Siemens 5V2)  ja Siemensin RLA 1004 40 ohmin kartiokapselimikrofonilla, jossa oli virtakatkaisija. Laite koteloitiin kulmistaan niitattuun vanerilaatikkoon, jonka oikeassa reunassa oli tilaa varusteille. Paristot ja varaputket oli sijoitettu laatikon etupuolella sijaitsevan luukku kannen alle. Luukun kannessa oleviin pitimiin voitiin sijoittaa myös vyyhdelle kelattu dipoli-antenni . Laatikko oli varustettu kantohihnoilla ja irrotettavalla yläkannella, joka käytön aikana kiinnitettiin laatikon takaseinään. Etulevyssä oli kaksi nuppia, viritys ja "herkkyys", sähkötyspainonappi ja alumiinista valettu lähetys-vastaanotto/hehkujen katkaisuvaihtokytkin. Paino oli noin 9 kg.

Vuonna 1942 ilmestyneessä "Radiopuhelin P-12-12u Käyttö- ja huolto-ohjeet" kirjasessa DDD 21 putki oli vaihdettu tyypiksi DLL 21 maininnalla, että putkeksi kelpaa vain Tungsramin valmistama DLL 21.

Laitteen sähkötysnappia käytettiin lähinnä yhteyskokeiluissa. Viestittävän ei tarvinnut olla sähkötystaitoinen vaan riitti, että hän hallitsi muutamia sovittuja merkkejä, joilla yhteyskokeilu voitiin suorittaa.

Puolustusvoimain Pääesikunnan Viestiosasto tilasi P-12-12u radiopuhelimia Asan tehtaalta 17.4.1941 peräti 850 kpl puolen vuoden toimitusajalla hintaan 2750 mk/kpl  (vuoden 1941 rahassa, vastaa 1995 vuoden rahassa 3000 mk). Lisäksi tilaajan huoleksi jäi toimittaa valmistajalle maksutta putket reserveineen, putken kannat, vaihtokytkimet ja antennisauvoihin tarvittava pianolanka ja hopeateräs.

Kukkopilliä yritettiin soveltaa myös panssarivaunukäyttöön epätyydyttävin tuloksin.

Laitteen kytkentäkaavion laati Suomen Yleisradio Oy päivämäärällä 27.2.1941 mutta sen prototyyppiä oli kokeiltu jo aikaisemmin. On ilmeistä, että Kukkopilli suunniteltiin alunperin vuoden 1940 olympialaisten "kenttäpuhelimeksi". Kuten tiedetään Helsingin olympialaiset 1940 kuitenkin peruuntuivat sodan takia.

Unkarilainen kenttäradio VRFUA, P-12-18, Lähetin-vastaanotin. Sähkötys- ja puheradio. Teho noin 3W. Taajuusalue 3000 - 6000 kHz. Saatiin Suomeen 1940. Radiota on aikanaan luonnehdittu parhaaksi kenttäradioksemme. Valmistaja Telefunken. Varustettu erillisellä kampigeneraattorilla, joten aseman käyttö vaati vähintään kaksi miestä. Varma yhteysväli noin 30 km.

HELVAR B-asema , P-12-6, VREH (B). Bertta. Lähetin-vastaanotin. Bertan prototyyppi juontaa 20-luvulle. Lähettimen taajuusalue 1500 - 6000 kHz (200 - 50 m) ja vastaanottimen 150 - 6000 kHz ( 2000 - 50 m). Lähetysteho sähkötyksellä 20 W ja puheella 6 W. Myöhemmissä malleissa ulostuloteho nostettiin 50 W:iin. Lähettimen putket: oskillaattoriputki PE05/15 (pentodi, joka oli kytketty triodiksi). Pääteasteessa kaksi putkea rinnankytkettynä. Releavainnus, josta syntyi loksutteleva avainnusääni. Hehkuparisto 12 V / 120 Ah, lähettimen anodijännite muodostettiin moottorigeneraattorilla. Vastaanottimen anodijännite 120 V paristo. Antennin viritys suoritettiin variometrillä. Paino: koneistolaatikko 34 kg, muuttajakonelaatikko 33 kg, kaksi akkulaatikkoa a´ 60 kg ja verkkokoje 20 kg. Bertan tunnistaa helposti kojelaatikkoa ympäröivästä putkikehikosta. Kantama sähkötyksellä 300 km ja puheella 60 km. Berttaa pidettiin kauan tehokkaimpana kenttäradionamme. Allekirjoittanut sai siihen koulutuksen vielä vuonna 1971 Ilmavoimien viestikoulussa, joskin heti tämän jälkeen tyyppi korvattiin uudemmalla kalustolla. Valmistusmäärä on ollut noin 600 kpl.

HELVAR C-asema , P-12-8, VRFH, Lähetin ja vastaanotin eri laatikoissa.

HELVAR, P-12-25, VRLH-I, Vastaanotin, ilmavoimien käytössä, virtalähdeosassa VSDPI, koko 35 x 25 x 45 cm,  taajuusalue 1500 - 2500 kHz (200 - 120 m)

ASA, VRLK , (A ja B) "Veera", (malli 852), Liikennevastaanotin, taajuusalue 1490 - 20200 kHz (201- 14 m), jaettuna neljään aaltoalueeseen (merkittiin A, B, C ja D) ja 233 - 570 kHz (E) (1288 - 526 m). Edellä mainittujen lisäksi saatiin kuunneltua myös kiinteästi viritettyä Lahden yleisradioaseman jaksoa 166 kHz.

A-mallissa oli verkkolaite ja paristokäyttövalmius. B-mallissa oli vain paristokäyttövalmius. A-mallin virtalähteessä oli mahdollista käyttää 110 V, 127 V, 220 V ja 250 V /50 Hz:n vaihtojännitettä ja paristokäyttöisenä 6 V akkua ja 120 V anodiparistoa. B-mallissa hehkupareina käytettiin 1,5 V kuivapareja ja 120 V anodiparistoa. Hehkuun voitiin käyttää tarvittaessa myös 2 V akkua. Herkkyys verkkokäytössä oli 2 uV, ja paristokäytössä 5 uV. Vastaanottimen esikuva oli amerikkalainen National-tehtaan NC-100 XA 9-putkinen super- vastaanotin. Putket: suurjaksovahvistinputki EF 9, 1:nen ilmaisinputki ECH 3, oskillaattoriputki EF 9, 1:nen välijaksovahvistinputki EF 9, 2:nen välijaksovahvistinputki EF 9, 2:nen ilmaisinputki EBC 3, CW-oskillaattoriputki EF 9, pj.päätevahvistinputki EL 2 ja tasasuuntaajaputki AZ 1. Päätevahvistinputken EL 2 saanti vaikeuksista johtuen se korvattiin myöhemmin syksyllä EBL 1 putkella. Virrankulutus verkkokäytössä: teho 35 VA jolloin kokonaisvirta oli 25 mA. Paristokäytössä hehkuvirta 1,6 A ja anodivirta 15,5 mA. Antenniteho verkkokäytössä 0,5 W ja paristokäytössä 0,25 W. Kalustoon kuuluu kaksi laatikkoa: kuljetuslaatikko ja kovaäänislaatikko. Kuljetuslaatikkoon oli sijoitettu antenni 30 m + 10 m tarvikkeineen ja työkalupussi. Laitteessa oli myös 5 kpl varaputkisarja, jotka oli sijoitettu laitteen asennusalustassa oleviin "sokeisiin" putkenkantoihin. Mitat: vastaanotin 29 x 48 x 33 cm, paino 27 kg. Kovaäänislaatikko ja 120 V anodiparisto: 43,5 x 42 x 27 cm, paino 19 kg. Kuljetuslaatikko sisältöineen: 44 x 54,5 x 39 cm, paino 37 kg. Laitteen kokonaispaino kuljetuslaatikossaan ja kovaäänisineen oli siis 56 kg. Mallista tehtiin myös koemalli 853, jossa käytettiin selektiivisyyden säätöön 455 kHz välijaksokidettä. Tehdas rakensi mallin vain tutkiakseen kiteen käyttömahdollisuutta. Kidesuodin oli 5-asentoinen Hammarlundin käyttämän kaltainen. Kidesuodattimella saavutettiin paljon paremmat selektiivisyysarvot kuin muilla menetelmillä ( sodan aikana kiteiden saanti oli kuitenkin mahdotonta). Pääesikunnan Viestiosasto tilasi VRLK-vastaanottimia 300 kpl ASA:n 15.7.1942 antaman tarjouksen jälkeen. Ensimmäinen 10 kpl sarjan otti vastaan insinööri kapteeni  K.S. Sainio 26.5.1943.

VRLK-vastaanottimia valmistettiin vuosina 43 - 44 kaikkiaan seuraavasti: Numerot 1-380 paristomallia, numerot 381 - 455 verkkomallia, numerot 601 - 606 paristomallia ja numerot 1001 - 1042 paristomallia. Vuoden 1945 puolella valmistettiin vielä muutama kappale ja viimeisin tunnettu sarjanumero on ollut 1050/45. Yhteensä laitteita lienee näin ollen valmistettu 505 kpl.

  Kyynel-lähetin M4.

Kyynel M4. Lähetin, teho 0,5 W. Taajuusalue 3500 - 6000 kHz (86 - 50 m). Anodijännite 90 V/15 mA, hehkujännite 1,5 V /100 mA. Putki DDD 11. Laite koteloitu umpinaiseen valualumiinikoteloon, jossa kolme irrotettavaa kantta. Koko 12 x 5,5 x 15 cm. Antenni: kaksi noin 21 m johdinta, joiden pituus säädettiin työskentelytaajuuden mukaan. Taajuuden asetus ruuvilukitteisella säätökondensaattorilla. Aluksi lähetys "sokkona" sittemmin kehitettiin Lahden pitkäaaltoalueella toimiva 166 kHz (1807 m) Töpö-vastaanotin ja pian sen jälkeen vastaanotin M7. Kuljetettiin aluksi repussa myöhemmin omassa kotelossaan. Valmistus aloitettiin 1940.

Kyynel M5. Vastaava lähetin kuin M4, mutta putkena DLL 21. Suuremmasta putkesta johtuen hehkupari ulkopuolinen, keskimmäisen kannen alla olevaa liitinkenttää käännetty 180 astetta. Valmistusmäärä 100 kpl.

  Kyynel-asema M4/M7.

  Kyynel-vastaanotin M7.

Kyynel M7. Kyynel-vastaanotin, taajuusalue 3500 - 6000 kHz (86 - 50 m). Toimintaperiaate: suora-vastaanotin. Anodijännite 120 V/5 mA, hehkujännite 1,5 V/150 mA. Koko 12 x 5,5 x 15 cm. Putket 2 kpl DF 11 ja 1 kpl DDD 11 (ns. teräsputket). Sähkömagneettiset kuulokkeet. Paino yhdessä lähetin M4 kanssa noin 7,4 kg.

   M10 sisältä. Vasemmalla ylhäällä olevat kolme purkkia ovat metallikuorisia vastaanottimen DF 11 ja DDD 11 putkia. Lähetinputki DLL 21 näkyy oikealla.

Kyynel M10, M10X, P-12-24,  VRHAI. Lähetin-vastaanotin, samassa kotelossa. Kehitetty aikaisempien kyynel-mallien M4/M7 pohjalta. Olemassa sekä VFO että kidemalli (X). Taajuusalue noin 3600 - 4800 kHz (83 - 63 m). Asteikko jaettu jakoväleihin 1- 300. Anodijännite 120 V/ 25 mA (lähetys), hehkujännite 1,5 V/100 mA. Teho noin 0,5 - 1 W. Paino 5,6 kg. Lähettimen pääteputki kytketty vuorovaihekytkentään. Valmistettiin myös vastaanottimeltaan kaksialueisena mallina. Valmistettiin lisenssillä myös noin 100 laitetta Ruotsin armeijalle , jossa malli tunnettiin nimellä Radiostation 1W Br m/44.

Ruotsissa lisenssillä valmistettu Radiostation 1W Br m/44.

Kyynel VRHAI 50-luvulla valmistetussa kuljetuslaukussaan M11.

M10/M11-mallien kantolaukkuna käytettiin pahvista valmistettuja kuljetuslaatikoita, joissa oli saman tapaiset vahvistukset, saranat ja lukot kuin sen aikuisissa matkalaukuissa (ks. M4/M7 kuva edellä ). 50-luvulla huonokuntoiset laukut korvattiin pellistä valmistetuilla koteloilla. Aluksi käytössä oli harmaaksi maalattu kangashihnalla varustettu malli, jonka kannessa oli kaksi erillistä vanerikelaa antennin ja vastapainon vyyhteämiseksi niille. Myöhemmin kannen rakennetta muutettiin niin, että siinä oli enää yksi peltinen koko kannen mittainen kela jota voitiin pyörittää kädensijan ympäri. Kannessa oli kiinnityspaikka myös radion pienelle sähkötysavaimelle. Kotelossa oli kasetti paristoille ja tilaa avaimen, kuulokkeiden ja johtojen säilyttämistä varten. Myöhemmässä vaiheessa vihreäksi maalattu laukku oli lisäksi varustettu säädettävällä nylon-hihnalla. Käytön aikana radiota ei tarvinnut poistaa kotelostaan.

  Kyynel-lähetin-vastaanotin M11.

Kyynel M11, M11X, VRHAG. Vastaava malli kuin M10, lähettimen pääteputki kytketty rinnankytkentään, hehkujännite 3 V. Mallia esiintyy sekä VFO että kideohjattuna (X). Valmistettiin myös vastaanottimeltaan kaksialueisena mallina. Kyynel M10/M11 on valmistettu yhteensä noin 300 kpl.

  Kyynel-lähetin M12 .  Kyynel-lähetin M12 sisältä.

.

Kyynel M12. Proto-malli, jota valmistettu pieni sarja, ehkä vain kymmenkunta kappaletta. Putki 1 kpl EL 2, anodijännite 240 V ( 2 kpl 120 V:n paristoa sarjassa), hehkujännite 6,3 V / virta noin 200 mA. Taajuus kiteellä, joka sijaitsi etulevyssä. Käytettiin yhdessä kyynel-vastaanotin malli M7 kanssa, vastaavassa, mutta suuremmassa pahvilaatikossa kuin kyynel M4/M7. Jännitemittari, antennille useita ulosottoja virityspiirin kelasta.

Severi-lähetin-vastaanotin

Severi, VRHV. Venäläinen desanttiradio, "Ryssän kyynel" . Lähetin-vastaanotin, teho noin 1,5 W, taajuusalue noin 3400 - 6800 kHz ( 88 - 44 m) VFO- tai kidetoiminen. Antennissa variometriviritys. Läheteluokka sähkötys A1. Radion koko 12 x 15,5 x 21,5 cm, vanerikotelo, paino noin 3 kg, sijoitettu kantolaukkuun 15 x 30 x 28 cm, anodiparistot 4 kpl 60V/ 0,45 Ah, hehkuparit 2 kpl 1,5 V/ 29Ah. Valmistettu Leningradissa piirityksen aikana ( alkaen -41). Putket 2 kpl 2K2M ja 1 kpl 2n-4m (T-24). Paino paristoineen noin 9 kg. Putket toimivat lähetyksessä ja vastaanotossa vuorotellen. Laitetta valmistettu myös verkkokäyttöisenä. Antenni 12 m tai 24 m taajuudesta riippuen, vastapaino 3 m. Laitteita saatu sotasaaliina Suomeen arviolta noin 60 kpl, joista 40 kpl jaettiin sodan päätyttyä salaisen viestiverkon tarpeisiin. Laite poistettu SA-varastoista 70-luvun alussa. Säilyneitä kappaleita tunnetaan Suomessa noin 12 kpl. Laitteesta on olemassa laaja, 66-sivuinen museodokumentointi. (SRHS).

NC-100X vastaanotin.   Vastaanotin sisältä

NC-100 XA-vastaanotin.  ASA:n VRLK:n esikuva, amerikkalainen. Vastaavat ominaisuudet kuin "Veerassa" mutta sisälsi paremman selektiivisyyden omaavan kidefiltterin.
Taajuusalue 540 - 30000 kHz ( 555 - 10 m) Putket: RF etuaste 6K7, 1. ilmaisin 6J7, HF-oskillaattori 6K7, 1. välitaajuusvahvistin 6K7, 2. välitaajuusvahvistin 6K7, 2. ilmaisinaste 6C5, Beat-oskillaattori 6J7, AVC 6J7, pientaajuuspääteaste (push-pull) kpl 6F6, viritysindikaattori 6E5, tasasuuntaaja 80.
Vastaanotinta myytiin myös ilman kidefiltteriä ja 10" kaiuttimella varustettuna mallinimellä NC-100, malli NC-100S oli sama kuin edellä, mutta varustettuna 12 " High Fidelity kovaäänisellä. Malli NC-100XS oli vastaavasti 12 " High Fidelity kovaäänisellä varustettu kidefiltterimalli.

Hallicrafter Model SX-28A Super Skyrider Skyrider oli aikakautensa huippuvastaanotin. Taajuusalue 550 kHz - 42 MHz (545,5 m - 7,1 m) jaettuna kuuteen alueeseen. Varustettu beat-oskillaattorilla ja S-mittarilla. Taajuuden asetus tarvittaessa myös kiteellä. PT-vahvistin 8 W push-pull. Säädettävä äänenväri ja kaistanpäästö-audiofiltteri.
Putket: 6AB7 1. suurtaajuusvahvistin, 6SK7 2. suurtaajuusvahvistin, 6SA7 sekoitin, 6SA7 H.F. oskillaattori, 6L7 1. välitaajuusvahvistin + rajoitinaste, 6SK7 2. välitaajuusvahvistin, 6B8 AVC-säätö, 6B8 2.ilmaisinaste ja S-mittarin ohjaus, 6AB7 noise-vahvistin, 6H6 noise-tasasuuntaaja , 6J5 Beat-oskillaattori, 6SC7 1.  PT-vahvistin, 2 kpl 6V6GT pientaajuuspääteaste, 5Z3 tasasuuntaaja.
Vastaanotinta käytettiin mm. tiedusteluvastaanottimena. (Lähde: The Radio Amateur Handbook 1946)

Korsu-radio Korsu-radion koneisto

Korsu-radio. Oli Hellbergin radiotehtaan valmistetta. Sen käyttöohjeessa mainittiin, että se oli 6-piirinen, 4-putkinen supervastaanotin paristokäytöllä. Aaltoalueet olivat kolmella alueella eli: 14 - 50 m, 195 - 560 m ja 650 - 2000 m. Laitteessa oli neljä putkea: DK21, DF21, DAC 21 ja DL 21. Radio toimi luonnollisesti paristokäyttöisenä. Anodiparistona oli 90 -120 V paristo, hehkupari 1,5 V paristo tai 2 V:n akku. Lisäksi asteikkovalon virtalähteenä käytettiin 4,5 V:n paristoa.

Säätimet vasemmalta lukien: Aaltoalueenvalitsija, asemanvalitsija (viritys), katkaisija ja voimakkuudensäätö, äänenvärinsäätö ja asteikkovalo. Takasivulla oli koskettimet antennia, maata ja äänilevyn soittoa varten.

Nuppien ja asteikkolasin suojana oli saranoitu luukku, jonka sisäpuolelle oli maalattu shakkilauta. Suunnittelijat arvelivat kaiketi, että taistelijoille voisi olla rentouttavaa pelata shakkia ja kuunnella vaikkapa sen aikuista iskelmää "Kaarinaa", joka oli suomennos saksalaisesta marssilaulusta "Erika".

Kankahalla kasvaa kaunis kukkanen,
nimeltään Kaarina.
Perhot kirjosiivet kiertää kilvaten,
miss´ on hän Kaarina.
Hällä huuli on kuin hunajaa,
tuoksut ummustansa tulvahtaa.
Kankahalla kasvaa kaunis kukkanen,
nimeltään Kaarina.

.......

"Suom. Palle"

Nykyään Korsu-radio on hyvin harvinainen. Paristokäyttöisenä se koettiin arvottomaksi ja sen kohtalona oli yleensä joutua "kaatopaikalle" puolustusvoimien varastoista. Monien museoiden kokoelmista se puuttuu edelleen. 

Myös Helvarin radiotehdas valmisti  omaa korsuradio-malliaan. Myös tämä vastaanotin oli varustettu kannella, jonka sisäpuolelle oli maalattu shakkilauta. Kannen sisällä oli kiinnityspisteet antennille, joihin se voitiin kuljetuksen ajaksi kiinnittää.

LÄHTEITÄ:

• 1) "VRFK:sta ja muistakin kenttäradioista". Artikkeli RA 7/94 s.9-11. Heikki E.Heinonen OH3RU.
• 2) ASA-radiotehtaan sota-aikaisten sotilasradioitten dokumentointi.
• 3) "Sota-ajan radiokalusto". Artikkeli TM 1/94 s. 106 - 107. Into Jyläskoski
• 4) Allekirjoittaneet tutkimuksia.
• 5) SRHS, Suomen Radiohistoriallinen seura SRHS

Sivu päivitetty: 24.7.2012/AT


  Takaisin pääsivulle