Historiallisia henkilöitä.
Katsaus historiaan
Herra Nipkow ja kuvankaappaajalevy.
Alan ensimmäisiä historiaan jääneitä pioneereja oli saksalainen Paul Nipkow (1860-1940). Hänen onnistui jo vuonna 1884 keksiä menetelmä, joka jäi pitkäksi aikaa mekaanisen kuvasiirron periaatteeksi. Se perustui lähetyspäässä ja vastaanottopäässä sijaitseviin, samalla nopeudella pyöriviin levyihin. Levyissä olevien spiraalin muotoon porattujen reikien läpi luettiin linssien ja valonsäteen avulla kuvan sävyvaihteluja, jolloin valonsäde valokennoon osuessaan sai aikaan sähkövirran muuttumisen. Vastaanottopäässä sama virranvoimakkuuden vaihtelu "välkytti" sähkölampun valonsädettä läpi linssien ja vastaavan spiraalilevyn. Heijastimelle piirtyi uudelleen sama juovikas kuva.
Seleeni "Yksi seitsemästä ihmeestä"
Nuori Voima-lehti kirjoittaa seleenistä vuonna 1919 ilmestyneessä numerossaan nro. 9 sivu 266, artikkelissa: " Seitsemän ihmettä" . Artikkelin mukaan tämä mullistava, rikkihapon sivutuotteena syntyvä, vaatimaton tummanruskea jauho omaa ominaisuuksia, jotka saattavat sen hyvinkin maailman seitsemän ihmeen joukkoon. Sillä on nimittäin sellainen ominaisuus, että se johtaa sähköä jasähkönjohtokyky riippuu valotuksesta, ollen suoraan verrannollinen valotuksen voimakkuuteen. Siinä onkin tämän aineen salaisuus! Valo lisää sen johtokykyä!
A) Lähetettävän kuvan kierrätyskoneisto vaihteistoineen. B) Lähetettävä kuva on sijoitettu rumpusylinterille. C) Valo- ja linssisysteemi, joka pyyhkii kuvan ylhäältä alas. D) Valonherkkä kenno, joka koostuu ohuista seleenilevyistä. Kenno lukee valonvaihtelun ajan funktiona. E) Vastaanottopään rummun kiertokoneísto vaihteistoineen. F) Vastaanottopään valonherkällä materiaalilla päällystetty rumpusylinteri. G) Valotussysteemi fokusointikoneistoineen. H) Elementti, jonka vastus muuttuu jännitteen funktiona ja aikaan saa valonsäteen voimakkuuden vaihtelun, joka puolestaan nerokkaan linssilaitteiston avulla valottaa valonherkän materiaalin ja saa aikaan tarkalleen samanlaisen kuvan kuin lähetyspäässä.
Topi Matilainen Turun televisio-pioneeri
Turussa asuvaa innokasta radioamatööriä, teknikko Topi (Topias) Matilaista (1898-1979) viehätti suuresti kaikki, mikä vähänkin liittyi radio- ja televisiotekniikkaan. Valppaana hän seurasi tekniikan uutisia, jotka saattoivat tyydyttää hänen loppumatonta tiedonjanoaan. Hyviä tietolähteitä olivat mm. saksalaiset radioalan lehdet. Radiolaitteet olivat hänelle jo työnkin puolesta tuttuja, sillä hän toimi Turun Laivastoradioaseman päällikkönä vuosina 1927-1940. Tämän lisäksi hän työskenteli Turun radioyhdistyksen omistamalla Turun Yleisradioasemalla sen vastuullisena hoitajana 1927- 1934. Tämä tehtävä oli langennut radiomestari Matilaiselle itseoikeutettuna, olihan hänen toimestaan aloitettu Turkulainen yleisradiotoiminta koeluonteisena Laivaston Radioasemalta jo vuonna 1925.
Lieneekö radio laitteena tuntunut Topi Matilaisesta jo liiankin yksinkertaiselta, koska hän innostui suuresti kaukonäkemisestä. Saksalaiset olivat aloittaneet 30-luvun lopulla säännölliset kuvanlähetyskokeilut. Kuvia lähetettiin pitkillä aalloilla Berliinistä ja Wienistä iltalähetysten yhteydessä. Niinpä Matilainen tilasi Saksasta Fultograf-merkkisen kaukokuvakojeen (telefotolaitteen) rakenneosat.
Matilainen kertoo laitteestaan Helvar-radiotehtaan julkaisemassa Helvar-viestissä 1958 seuraavaa:
- Kuvavastaanottimen muodosti laatikko, johon oli asennettu tavallinen jousikäyttöinen äänilevysoittimen koneisto, joka pyöritti lieriötä, jolle kuvapaperi kiinnitettiin. Lieriö teki 78 kierrosta minuutissa, ja siihen liittyi sähkömagneettinen jarru, joka pysäytti lieriön kunkin kierroksen jälkeen. Seuraavan kierroksen alussa lähettimen antama pulssi laukaisi jarrun alkavan kierroksen ajaksi ja näin saatiin aikaan tahdistus lähettimen ja vastaanottimen välille. Lieriölle kiinnitetty kuvapaperi kostutettiin jodkalium-liuoksessa ennen lieriölle kiinnittämistä. Kuvapaperia kevyesti lieriötä vastaan painama platinalanka siirtyi ruuvikoneiston avulla lieriön päästä toiseen ja piirsi samalla siihen johdetun vastaanottimesta tulevan kuvapinnan valovaihteluita vastaavan vaihtovirran avulla väriltään vaihtelevan sävyisen ruskean viivan ja näistä vierekkäin tulevista viivoista muodostui kuva.
Kuvien saaminen oli paljolti kiinni radiokeleistä. Käytetyillä pitkillä aalloilla esiintyi runsaasti häiriöitä, jotka heikensivät vastaanotettujen kuvien laatua. Myöskään piirtosysteemi ei ollut vielä kovinkaan kehittynyt hyvänlaatuisten kuvien vastaanottamiseksi.
Kun varsinaiset televisiolähetyksen alkoivat Saksassa Zeesenin asemalta vuonna 1931Matilainen lopetti telefoto-kokeilut ja hankki televisio-tekniikkaa hyödyntävät vastaanottolaitteet. Tässä uudessa kuvansiirtotekniikassa hyödynnettiin Nipkowin-levyjen toimintaperiaatetta. Juovaluku oli 30 ja kuvia lähetettiin 12,5 kappaletta sekunnissa. Tuon aikainen hohtolamppuun perustuva kuvaruutu oli hyvin pienikokoinen ja usein suurennuslasilla varustettu.
Vastaanottamiaan kuvia Matilainen luonnehti hämmästyttävän selviksi, mutta syvyysvaikutelmaltaan huonoiksi. Niissä ei myöskään ollut ääntä. Pääasia kuitenkin oli, että kuvat olivat eläviä. Zeesian radioaseman lisäksi kuvia lähetettiin myös Lontoosta, mutta jaksoluvulla esiintyneet voimakkaat häiriöt estivät Matilaisen vastaanoton. Viimeiset kuvat Matilainen vastaanotti Leningradista vuonna 1938. Sota-aikana Topi Matilainen toimi mm. radiolaitteiden suunnittelijana ja asiantuntijana.
1) General Electric Octacon (U.S.A.) mallia 1928, 48-linjaa, 3
tuuman näyttö.
2) Western Television Corporation Visionette (U.S.A.) mallia 1932, 3 tuuman näyttö
suurennuslasilla.
3) Baird Televisor (U.S.A.) mallia 1930, 30-linjaa, koko 2 cm x 6 cm, valmistettu noin
1000 kpl, hinta 18 puntaa.
4) Baird-television kuva.
