1920-luku
Vuosisadan alussa kehitetyn elektroniputken avulla saatiin aikaan radiolähetyksiä. Ensimmäiset vastaanottimet olivat 1920-luvulla markkinoille tulleet kidevastaanottimet, jotka toimivat radioaallon tunnistavan kvartsi- tai lyijykiteen avulla. Kidekone ei tarvinnut ulkoista virtalähdettä vaan otti tarvitsemansa energian radioaalloista. Parempi kuuluvuus edellytti radiovastaanotinta, jolle oli tyypillistä erillinen kaiutin ja säädettävä lanka-atenni.
USA:ssa valmistui 1. radioasema 1916 ja säännölliset radiolähetykset aloitettiin 1920. Suomessa ensimmäisistä radiolähetyksistä vastasi Tampereen radioyhdistys, joka oli aloittanut toiminnan 1923 ja ensimmäiset lähetykset 1924. Yleisradio-ohjelmia alettiin Suomessa lähettää Lahden radioasemalta vuonna 1928. Yleisradio oli perustettu 1926. Puolustusvoimilla oli ollut radiolähetys kokeiluja 1920-luvun alussa Utissa.
Kouvolasta tuli kauppala ja seudulla oli kuultavissa radiolähetyksiä. Elimäkeläinen Eric Tigerstedt oli pikkupoikana pidätetty venäläisten toimesta, koska hän oli hakkeroinut Venäjän laivaston radioliikennettä Suomenlahdella. Tigerstedt kehitti tuolloisia radioputkia, mutta 1. maailmansodan puhjettua hänen keksintönsä ja patenttinsa jäivät saksalaisten käyttöön.
Miljöömuseon 1920-luvun huone kuvaa tuon ajan kouvolalaista asumista.